Ylivartija Patrol-vartiointiin
Hakuaikaa 25.10 saakka.
Reila Palvelut Oy on S-ryhmään kuuluvan SOK:n tytäryhtiö ja turvallisuus- sekä rahahuoltoalan edelläkävijä Suomessa. Reila tunnetaan innostuneista, osaavista ja omistautuneista työntekijöistä. Työnantajana tarjoamme pitkäaikaisen, turvallisen ja vastuullisen työpaikan.
Rekrytoimme nyt päivävuoron ylivartijaa Patrol-vartiointiin Uudenmaan yksikköön.
Ylivartijana osallistut Patrol-vartijan tehtävien lisäksi muun muassa työnjohdolliseen esihenkilötyöhön sekä vuoroesimiehen tukemiseen.
Työssä menestyminen edellyttää hyvää organisointikykyä, käytännön tilannetajua sekä asiakaspalvelu- ja esihenkilötyöstä motivoitunutta asennetta. Lisäksi tarvitset työssäsi sujuvaa suomen kielen taitoa. Tehtävä edellyttää voimassa olevaa vartijakorttia, ajokorttia ja vankkaa kokemusta turvallisuusalan tehtävistä. Kokemus Patrol -vartijan tehtävistä luetaan eduksi. Toivomme sinulta myös oma-aloitteisuutta, huolellisuutta sekä positiivista asennetta. Työvuorot sijoittuvat pääsääntöisesti päiväaikaan ja ovat kestoltaan noin 12 tunnin mittaisia. Odotamme sinulta mahdollisuutta työskennellä joustavasti myös iltaisin sekä viikonloppuisin tarvittaessa.
Lisätietoja
Tehtävä on kokoaikainen ja vakituinen ja palkkaus on vartiointialan TES tason IV mukainen. Summa määrittyy kokemuksesi mukaan. Lisäksi henkilökuntamme saa S-ryhmän yli 1900 toimipaikasta bonuksen lisäksi ostoetua osuuskaupasta ja tuotteesta riippuen 3–25 prosenttia. Reilassa ja S-ryhmässä on tarjota myös todella monipuoliset ja laajat ura- ja koulutusmahdollisuudet. Lisää tietoa S-ryhmän henkilöstöeduista https://s-ryhma.fi/tyopaikat/miksi-s-ryhmaan.
Hakuohjeet
Hakuaikaa on 25.10 saakka. Käsittelemme kuitenkin hakemuksia jo hakuaikana sekä teemme valintoja heti sopivan henkilön löydyttyä, joten kannattaa toimia nopeasti ja hakea paikkaa jo tänään. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia, vaan toivomme hakemukset suoraan rekrytointijärjestelmäämme.
Lisätietoa tehtävästä antaa Reilan Mikael Jusslin, mikael.jusslin@reila.fi.
- Tiimi
- Turvallisuuspalvelut Uusimaa
- Rooli
- Ylivartija
- Sijainnit
- Helsinki, Espoo, Vantaa
- Palkka
- 2 320 € - 2 486 €/kuukausi
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Reila Palvelut Oy yrityksenä
Reila on 100 % suomalainen yritys, joka tarjoaa turvallisuusalan ja käteisrahahuollon palveluita. Toimintamme perustuu toimialan uudistamiseen ja toimialarajat ylittäviin ratkaisuihin. Ajatuksemme on tuottaa palvelut, jotka yllättävät positiivisesti asiakkaamme ja olla työpaikka, missä ketään ei jätetä yksin. Vartijamme ovat myös asiakaspalvelijoita, ja työkaverit ovat tärkeitä jokaiselle työntekijälle.
Reilan henki tulee työntekijöistä. Yrityksen tehtävänä on mahdollistaa hyvä fiilis.
Positiivinen meininki näkyy myös rekrytointitarpeena. Kasvamme ja laajennamme toiminta-aluettamme, joten tarvitsemme lisää hyviä tyyppejä jakamaan onnistumisiamme.