Stedi-järjestyksenvalvojia (PRJV) Riihimäen Prismaan
Reila Palvelut Oy on S-ryhmään kuuluvan SOK:n tytäryhtiö ja turvallisuus- sekä rahahuoltoalan edelläkävijä Suomessa. Reila tunnetaan innostuneista, osaavista ja omistautuneista työntekijöistä. Työnantajana tarjoamme pitkäaikaisen, turvallisen ja vastuullisen työpaikan.
Rekrytoimme nyt osa-aikaisia Stedi-järjestyksenvalvojia (PRJV) Riihimäen Prismaan. Toivomme, että pystyt tekemään myös vartijavuoroja Hämeenlinnan Prismassa. Kyseessä on vuorotyö ja työtunteja on tarjolla keskimäärin 60-100 tuntia kolmessa viikossa.
Järkkärin tehtävänä on taata asiakkaille sujuva ja turvallinen asiointi myymälässä. Ennaltaehkäiset omalla toiminnallasi ongelmatilanteiden syntymistä sekä puutut mahdollisiin häiriöihin. Työhösi kuuluu muun muassa valvomotyöskentelyä, näkyvää valvontaa myymälän puolella sekä asiakaspalvelua.
Tämä työ sopii henkilölle, joka on asiakaspalveluhenkinen, reipas ja rohkea. Aikaisempi kokemus turvallisuusalasta tai turvallisuusalan koulutus katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä, sillä koulutamme myös turvallisuusalasta kiinnostuneita henkilöitä tähän tehtävään. Työ edellyttää täysi-ikäisyyttä, nuhteetonta taustaa, hyvää suomen kielen taitoa ja vartija- ja järjestyksenvalvojakorttia. Järjestämme tarvittaessa korttikoulutukset kuntoon ja perehdytämme kaikki uudet työntekijät tehtäviin.
Työstä maksetaan vartiointialan työehtosopimuksen tason III mukaista palkkaa. Lisäksi henkilökuntamme saa S-ryhmän yli 1800 toimipaikasta bonuksen lisäksi ostoetua osuuskaupasta ja tuotteesta riippuen 3–25 prosenttia. Reilassa ja S-ryhmässä on tarjota myös todella monipuoliset ja laajat ura- ja koulutusmahdollisuudet. Lisää tietoa S-ryhmän henkilöstöeduista https://s-ryhma.fi/tyopaikat/miksi-s-ryhmaan. Työntekijöidemme tyytyväisyys on meille tärkeää ja osana S-ryhmää olemme yksi Suomen vastuullisimmista yrityksistä.
Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja teemme valintoja tehtävään, joten mikäli tehtävä kiinnostaa sinua, haethan paikkaa pikaisesti. Lisätietoja tehtävästä antaa Reilan Lauri Niemi lauri.e.niemi@reila.fi
- Tiimi
- Turvallisuuspalvelut
- Rooli
- Stedi-järjestyksenvalvoja
- Sijainnit
- Riihimäki, Hämeenlinna
Reila Palvelut Oy yrityksenä
Reila on 100 % suomalainen yritys, joka tarjoaa turvallisuusalan ja käteisrahahuollon palveluita. Toimintamme perustuu toimialan uudistamiseen ja toimialarajat ylittäviin ratkaisuihin. Ajatuksemme on tuottaa palvelut, jotka yllättävät positiivisesti asiakkaamme ja olla työpaikka, missä ketään ei jätetä yksin. Vartijamme ovat myös asiakaspalvelijoita, ja työkaverit ovat tärkeitä jokaiselle työntekijälle.
Reilan henki tulee työntekijöistä. Yrityksen tehtävänä on mahdollistaa hyvä fiilis.
Positiivinen meininki näkyy myös rekrytointitarpeena. Kasvamme ja laajennamme toiminta-aluettamme, joten tarvitsemme lisää hyviä tyyppejä jakamaan onnistumisiamme.