Järkkäreitä (PRJV) KESÄTÖIHIN Järvenpään Prismaan
Reila Palvelut Oy on S-ryhmään kuuluvan SOK:n tytäryhtiö ja turvallisuus- sekä rahahuoltoalan edelläkävijä Suomessa. Reila tunnetaan innostuneista, osaavista ja omistautuneista työntekijöistä. Työnantajana tarjoamme pitkäaikaisen, turvallisen ja vastuullisen työpaikan.
Rekrytoimme järkkäreitä (PRJV) KESÄTÖIHIN Järvenpään Prismaan.
Järkkärin tehtävänä on taata asiakkaille sujuva ja turvallinen asiointi myymälässä. Ennaltaehkäiset omalla toiminnallasi ongelmatilanteiden syntymistä sekä puutut mahdollisiin häiriöihin. Työhösi kuuluu muun muassa valvomotyöskentelyä, näkyvää valvontaa myymälän puolella sekä asiakaspalvelua.
Me tarjoamme:
- Osa-aikaisia työsopimuksia, työtunteja on tarjolla keskimäärin 60–120 kolmessa viikossa. Hyvin menneen kesätyön jälkeen sinulla on halutessasi hyvät mahdollisuudet työllistyä vakituiseen työsuhteeseen Reilalle
- Työstä maksetaan vartiointialan työehtosopimuksen tason III mukaista palkkaa eli aloituspalkka ilman aikaisempaa turvallisuusalan kokemusta tai koulutusta on 12.73€/h
- Maksamme kesätyöntekijöillemme myös allekirjoitusbonuksen, jonka suuruus on 200 euroa
- Reilan työntekijänä olet oikeutettu saamaan turvallisuusalan parhaat ja laajimmat S-ryhmän henkilökuntaedut: alennusta saat muun muassa S-ryhmän ravintoloista -25%, S-ryhmän hotellihuoneita todella edulliseen henkilökuntahintaan, S-ryhmän myymälöistä jopa -3-20%, ABC:n autopesuista -50% ja paljon muuta
- Reila tarjoaa myös kattavat työterveyspalvelut ja vapaa-ajan vakuutuksen
- Osana S-ryhmää olemme yksi Suomen vastuullisimmista yrityksistä
Olet etsimämme henkilö mikäli:
- Olet täysi-ikäinen, sinulla on nuhteeton tausta ja puhut sujuvasti suomen kieltä
- Pystyt sitoutumaan meihin vähintään kahden kuukauden ajaksi
- Sinulla on vartija- ja järjestyksenvalvojakortti
- Sinun on mahdollista tehdä joustavasti aamu-, ilta- ja yövuoroja arkena ja viikonloppuisin
- Sinulla on hyvä asenne, reipas ja positiivinen ote työhön, asiakaspalveluhenkisyyttä ja halu tehdä aina parhaasi sekä uskallusta puuttua epäkohtiin ja turvallisuustilanteisiin
- Aikaisempi turvallisuusalan työkokemus tai -koulutus katsotaan eduksi
Mikäli olet kiinnostunut useammasta tehtävästä Reilalla, laitathan vain yhden hakemuksen ja kerrot siinä, mistä muista tehtävistä olet kiinnostunut. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja teemme valintoja heti sopivien henkilöiden löydyttyä, joten mikäli tehtävä kiinnostaa sinua, haethan paikkaa pikaisesti. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia, vaan toivomme hakemukset suoraan rekrytointijärjestelmäämme. Lisätietoja tehtävästä antaa tuleva esihenkilösi Mika Redsven, mika.redsven@reila.fi.
- Tiimi
- Kesätyöt 2025
- Rooli
- Järkkäri-järjestyksenvalvoja
- Sijainnit
- Järvenpää
Järvenpää
Reila Palvelut Oy yrityksenä
Reila on 100 % suomalainen yritys, joka tarjoaa turvallisuusalan ja käteisrahahuollon palveluita. Toimintamme perustuu toimialan uudistamiseen ja toimialarajat ylittäviin ratkaisuihin. Ajatuksemme on tuottaa palvelut, jotka yllättävät positiivisesti asiakkaamme ja olla työpaikka, missä ketään ei jätetä yksin. Vartijamme ovat myös asiakaspalvelijoita, ja työkaverit ovat tärkeitä jokaiselle työntekijälle.
Reilan henki tulee työntekijöistä. Yrityksen tehtävänä on mahdollistaa hyvä fiilis.
Positiivinen meininki näkyy myös rekrytointitarpeena. Kasvamme ja laajennamme toiminta-aluettamme, joten tarvitsemme lisää hyviä tyyppejä jakamaan onnistumisiamme.
Järkkäreitä (PRJV) KESÄTÖIHIN Järvenpään Prismaan
Hakemuslomakkeen lataaminen