Gaardi-vartijoita K-Supermarket Tarmolaan
Reila Palvelut Oy on S-ryhmään kuuluvan SOK:n tytäryhtiö ja turvallisuus- sekä rahahuoltoalan edelläkävijä Suomessa. Reila tunnetaan innostuneista, osaavista ja omistautuneista työntekijöistä. Työnantajana tarjoamme pitkäaikaisen, turvallisen ja vastuullisen työpaikan.
Rekrytoimme nyt osa-aikaisia tai kokoaikaisia Gaardi-vartijoita K-Supermarket Tarmolaan.
Gaardina olet tärkeässä osassa työskentely-ympäristön turvallisuuden ylläpidossa. Näkyvän valvonnan lisäksi hyödynnät työssäsi kamarajärjestelmiä. Ennaltaehkäiset ongelmatilanteiden ja häiriöiden syntymistä sekä puutut turvallisuustilanteisiin ja mahdollisiin rikoksiin. Emme edellytä aikaisempaa työkokemusta turvallisuusalalta, sillä työkokemusta tärkeämpää on reipas asenne, aito motivaatio ja halu oppia ja kehittyä alalla. Myös paineensietokyky ja rohkeus puuttua turvallisuustilanteisiin ovat avainasemassa tehtävässä onnistumisen kannalta.
Uudet työntekijät saavat tehtävään kattavan perehdytyksen sekä tarvittavan tuen myös työsuhteen aikana. Mikäli sinulla ei ole vartijakorttia, mahdollistamme korttikoulutuksen yhteistyökumppaneidemme toimesta. Vartijakorttikoulutus on tehtävään valituille henkilöille ilmainen. Työ turvallisuusalalla edellyttää vartijakortin lisäksi sujuvaa suomen kielen taitoa, nuhteetonta taustaa ja täysi-ikäisyyttä.
Palkkaus on vartiointialan työehtosopimuksen tason II mukainen. Lisäksi henkilökuntamme saa S-ryhmän yli 1800 toimipaikasta bonuksen lisäksi ostoetua osuuskaupasta ja tuotteesta riippuen 3–25 prosenttia. Tarjoamme kattavasti myös muita etuja mm. ePassi, vapaa-ajan tapaturmavakuutus sekä laaja työterveyshuolto. Reilassa ja S-ryhmässä on tarjota myös todella monipuoliset ja laajat ura- ja koulutusmahdollisuudet. Lisää tietoa S-ryhmän henkilöstöeduista https://s-ryhma.fi/tyopaikat/miksi-s-ryhmaan. Työntekijöidemme tyytyväisyys on meille tärkeää ja osana S-ryhmää olemme yksi Suomen vastuullisimmista yrityksistä.
Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten mikäli tehtävä kiinnostaa sinua, haethan paikkaa pikaisesti. Lisätietoja tehtävästä antaa Reilan Saara Sollman saara.sollman@reila.fi
- Tiimi
- Turvallisuuspalvelut
- Rooli
- Gaardi-vartija
- Sijainnit
- Porvoo
Porvoo
Reila Palvelut Oy yrityksenä
Reila on 100 % suomalainen yritys, joka tarjoaa turvallisuusalan ja käteisrahahuollon palveluita. Toimintamme perustuu toimialan uudistamiseen ja toimialarajat ylittäviin ratkaisuihin. Ajatuksemme on tuottaa palvelut, jotka yllättävät positiivisesti asiakkaamme ja olla työpaikka, missä ketään ei jätetä yksin. Vartijamme ovat myös asiakaspalvelijoita, ja työkaverit ovat tärkeitä jokaiselle työntekijälle.
Reilan henki tulee työntekijöistä. Yrityksen tehtävänä on mahdollistaa hyvä fiilis.
Positiivinen meininki näkyy myös rekrytointitarpeena. Kasvamme ja laajennamme toiminta-aluettamme, joten tarvitsemme lisää hyviä tyyppejä jakamaan onnistumisiamme.
Gaardi-vartijoita K-Supermarket Tarmolaan
Hakemuslomakkeen lataaminen